N

Terhi Metsola senaattoriksi #76947

Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen vuosikokous Maarianhaminassa huipentui lauantaina Terhi Metsolalle myönnettyyn kansainvälisen JCI -järjestön korkeimpaan tunnustukseen, senaattorin arvoon. Terhi on liittynyt Vihdin Nuorkauppakamariin vuonna 2009 ja toiminut sen puheenjohtajana vuonna 2012. Muutettuaan Ahvenanmaalle Terhi siirtyi JCI Mariehamnin jäseneksi ja toimi sen

Auli Kangas senaattoriksi #76915

Suomen Nuorkauppakamareiden Alue D:n Vuosikokouksessa julkistettiin lauantaina Auli Kankaalle myönnetty kansainvälisen JCI -järjestön korkein tunnustus, senaattorin arvo. Auli on liittynyt Oulun Nuorkauppakamariin vuonna 2008 ja on koko jäsenaikansa toiminut aktiivisesti paikallisissa, alueellisissa ja kansallisissa tehtävissä niin oman kamarinsa puheenjohtajana ja

Kamariprojekti auttoi kasvamaan

Liityin nuorkauppakamariin viisi vuotta sitten, koska halusin kehittää itseäni koulutusten ja projektien kautta. Vuonna 2014 johdin Vuoden positiivisin lahtelainen -projektia, jonka aikana tapahtui kehitykseni kannalta oleellisia asioita. Työskentelin rahoitusalalla ja kaipasin lisää vastuuta, uusia haasteita ja verkostoja. Kerran olin lähdössä

Mikko Heikkinen – Johtajaksi kasvanut

Yksi Kajaanin Nuorkauppakamarin viime vuosien tunteellisimpia hetkiä koettiin, kun Mikko Heikkinen sai senaattoriarvon vuonna 2013. Tuossa hetkessä yhdistyi kiitos vuosien paikallisesta työstä ja suunnaton arvostus yhdelle kamarin rakastetuimmista esikuvista. Sinä iltana itkettiin ja naurettiin. Mikko naureskelee usein, kuinka hän on

Myyntipäälliköstä toimitusjohtajan assistentiksi

“Miltä kuulostaisi rakentaa Suomeen verkkokauppakeskus?” Tämä kysymys sinkosi Jyri Järvisen uudelle uralle, yrittäjäksi. TNKK:n vuoden aktiivisin JC -palkinnon voittanut Jyri oli energisyydellään pistänyt kamariveljen, Mikko Hallamaan silmään. Järvinen totesi aikanaan ammattikoulupohjalta, ettei käsillä tekeminen ole hänen juttunsa ja opiskeli AMK:ssa

Puhumalla paremmaksi?

Koskaan ei ole oikea aika. Olin eksynyt Havis Amandan nkk:n sivuille monta kertaa ihastellen punaisten pukujen loistoa ja pää täynnä kysymyksiä. Mitä nuorkauppakamaritoiminta oikeasti pitää sisällään? Onko siitä oikeasti jotain hyötyä? En tuntenut yhtään kamarilaista. Olin lähtenyt Turusta opiskelemaan ulkomaille

SNKK:n koulutuskummit tukenasi

SNKK:ssa toimii koulutuskummeja, jotka tukevat kouluttajien osaamista ja kehittymistä. Koulutuskummeihin voit olla yhteydessä, jos esim. pohdit mitä menetelmiä voisit käyttää osallistujien aktivoimiseen tai kaipaat ideoita ja kommentteja oman koulutuksesi suunnitteluun. Koulutuskummeilta voi pyytää myös sparrausta ja tukea kouluttajana kehittymiseen. Jokaisella

Ellimaija Ahonen senaattoriksi #76914

Suomen Nuorkauppakamareiden Alue C:n Vuosikokouksessa julkistettiin lauantaina Ellimaija Ahoselle myönnetty kansainvälisen JCI -järjestön korkein tunnustus, senaattorin arvo. Ellimaija on liittynyt Pirkanmaan Nuorkauppakamariin vuonna 2011 ja on siitä asti ollut suorastaan poikkeuksellisen ja esimerkillisen aktiivinen nuorkauppakamaritoiminnan kaikilla tasoilla. Hän on toiminut

Tehdään maailmasta siistimpi paikka asua!

Niin kuin mediassakin on laajalti ollut esillä, ovat meret ja maat täynnä ihmiskunnan tuottamaa jätettä. World Cleanup Day, eli Maailman Siivouspäivä on tempaus, jolla tartutaan tähän vakavaan globaaliin ongelmaan. Aktiiviset kansalaiset ympäri maailmaa yhdistävät yhteiskunnan sektorit maailmanlaajuisen kestävän vaikutuksen aikaansaamiseksi. Kattojärjestömme JCI on

Valmistautuva puheenjohtaja, hae mukaan European Academyyn!

JCI European Academy (EA) järjestetään Göteborgissa Ruotsissa 17.-21.8.2018. European Academy on viiden päivän toiminnallinen koulutuspaketti johtamisesta tuleville eurooppalaisille nuorkauppakamarin puheenjohtajille. Sen tarkoituksena on tarjota korkeatasoista koulutusta, tiivistää yhteistyötä eurooppalaisten nuorkauppakamarien ja puheenjohtajien välillä sekä saada aikaan yhteisiä projekteja. Akatemia tarjoaa